Kaverin mökki kutsuu, mutta ehkä ehdin nipin napin kirjoittaa muutaman rivin kuulumisia sitä ennen.

En ole pitkään aikaan juuri netissä jaksanut roikkua johtuen pitkälti siitä, että illat on mennyt tallilla MAAILMAN IHANINTA luontokappaletta ihaillessa! <3 Varsa syntyi 21.5.2012 ja se on toivomani ori. :-) Voisin vain päivät pitkät istua laitumella ihmettelemässä sen kasvua ja kehitystä. Vielä 1,5 vkoa töitä ja sitten voin niin tehdäkin, kun koittaa hetkellinen vapaus nimeltä LOMA!

Liikkuminen ja terveelliset elämäntavat ovat olleet aika kaukainen haave edelleen, mutta kävin tällä viikolla ostamassa kunnon juoksuvermeet. Ilmeisen hyvä pohjakunto mulla kuitenkin kaikesta mässäilystä ja sohvaperunoimisesta huolimatta on, koska yllättävän kevyesti on juoksupätkät sujuneet. Tänään sitten kävi ohrasesti, kun astuin jotenkin huonosti ja ennenkuin tajusinkaan, olin rähmälläni maassa ja nilkka huusi hoosiannaa. En nyt vielä tänään käynyt näyttämässä jalkaa missään, mutta kyllä tästä nyt varmaan x ajan pituinen "loma" on juoksemisesta otettava. Vituttaa.

Muuten elämä kulkee samoja ratojaan. Miehiä (ainakaan sopivia) ei ole näkynyt mailla halmeilla ja mä haaveilen jatkuvasti elämänmuutoksesta. Olo on ollut neutraali, eli ei tässä nyt tuuletella jaksa, muttei myöskään rypeä itsesäälissä.

Että sillettis. Nyt nauttimaan kaverin mökille rauhasta ja hiljaisuudesta. Elämästä.

 

Tänään elämä on taas aika jees. :-) Itkettänyt ei ole ainakaan yhtään. Vähän ehkä on sellainen ei-minkäänlainen olo, eli ei nyt ihan tuulettaakaan tee mieli, mutta olo on kyllä triplasti parempi kuin viime päivinä yhteensä.

Olen jopa ryhdistäytynyt ja alkanut taas elää sen sijaan, että raahustaisin vain pakolliset menot ja loput ajasta rötväisin sohvalla ja mättäisin herkkuja (sellaista se nimittäin valitettavasti on viime ajat ollut).

Aamusta tehtiin koirulin kanssa tunnin reipas lenkki, nautiskeltiin kesän tuoksusta ja hennon vihreästä metsästä. Sen jälkeen lähdin suihkun kautta ex-tempore ystävän kanssa syömään (lohta, nam!) ja sieltä kaupan kautta kotio (enkä ostanut mitään mässyä, valkkaripullon kävin kyllä hakemassa). Ajelin ihan hissukseen ja katselin kauniita maisemia ajattelematta oikeastaan yhtään mitään ja kuitenkin kaikenlaista.

Nyt koira rouskettelee possunkorvaa ja mä ajattelin vielä tehdä pikasiivouksen ja suunnata sen jälkeen tallille. Sain jopa sovittua ystävän kanssa illaksi treffit paikalliseen, että jos sitä ihan vaikka ihmisten ilmoille pitkästä aikaa...

Ehkäpä se tästä taas?

 

Takana monta päivää itkua ja hampaiden kiristystä. Olen vollottanut ihan hulluna miltei jokaisen sellaisen hetken, kun en ole ollut töissä tai ihmisten kanssa tekemisissä. On ollut ihan supermegaturbohyperpaskat fiilarit. Nyt vaaka on (ehkä) kallistumassa toiseen suuntaan, koska tämä aamu on aika alkanut neutraalisti ja voin kuvitella, että parin päivän päästä elämä saattaa taas olla järjettömän ihanaa. Perhanan PMS.

Nyt mukaan on tullut vielä aivan järkyttävän kamalat alaselkäsäryt. Mä en oikein tiedä, että pitäisikö mun kohta jopa hakea jotain apua näihin oireisiin, koska musta tuntuu, että varsinkin huonot hetket ovat alkaneet pitkittyä. Fyysiset oireet kyllä kestän, mutta noi mielialamuutokset alkavat olla aika sietämättömiä. Elämä ei voisi huonoina hetkinä tuntua yhtään turhemmalta ja toivottomalta ja toisaalta hyvinä hetkinä leijailen jossain todella korkealla ilman mitään syytä.
 
Vähän jopa mietityttää, että voiko tätä enää edes PMS:n piikkiin pistää vai alkaako tämä olla jotain kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Googlailin äsken vähän molempia ja pelottavan paljon tunnistin oireita myös viimeksimainitusta.

Huonoja hetkiä on tosi vaikea edes kuvailla. Jotenkin tuntuu niinkuin eläisin jossain harmaassa usvassa sairaan kaunis maailma ihan siinä käden ulottuvilla, mutta en kuitenkaan yletä siihen. En jaksa nähdä tai innostua hyvistä asioista ympärillä vaan tunnen itseni ja elämäni täysin turhaksi, oloni ihan helvetin yksinäiseksi ja tulevaisuuden täysin toivottamaksi. On sellainen fiilis, että tätäkö se on seuraavat ties kuinka monta kymmentä vuotta. Minkäänlaisia itsetuhoisia ajatuksia ei silti ole koskaan ollut, eli kaipa siellä pinnan alla kuitenkin kytee aina toivo paremmasta huomisesta. Mut on tämä ihan hiton rankkaa. Mä haluaisin olla iloinen ja onnellinen ja nauttia hetkestä ja kaikista ihanista asioista, joita mulla on elämässä, mut tämä mikälie vie kyllä varsin tehokkaasti kaiken ilon elämästä.

Uni on ollut aina huonoina hetkinä pelastus. Toissapäivänä otin pienet torkut töiden jälkeen ennen tallille lähtemistä ja kun heräsin, niin muhun iski aivan järjettömän kamala vitutus, et piti herätä todellisuuteen.

No, niitä parempia päiviä odotellessa ;-)...
 

Joku odottaa lasta. Joku odottaa miestään/naistaan kotiin työmatkalta/viihteeltä/toisen ihmisen luota (tietämättään). Joku odottaa ensisuudelmaa. Joku odottaa pitsalähettiä. Jokainen odottaa jotakin. Ehkä.

Mä odotan elämää. Jos nyt kuolisin, kuolisin vailla tarkoitusta (omasta mielestäni). Mikä maailman surullisin ajatus se onkaan!

Tosin juuri nyt odotan saunan lämpeämistä. Että voin mennä ja löylyttää itseni uuvuksiin, jotta taas huomenna jaksan mennä töihin omana iloisena itsenäni, vaikka sisin huutaa, että tämä ei ole minä, tämä ei ole minulle tarkoitettu elämä kuin hetkittäin.

Avasin neljän aikaan vinkkupullon ajatuksena juoda lasillinen. Join kolme. Koko pullollisen siis itseasiassa. Olen siis vähän ehkä hiprakassa näin vappupäivän kunniaksi ;-)...

Ystäväni soitti pari tuntia sitten, pyysi lenkille. Aloitti lauseen (ties monennenko kerran), että "Herra X aikoo tehdä illalla töitä, joten ajattelin, jos menisimme lenkille". Vittu niin. Että kelpaan silloin seuraksi ja ystäväksi, kun herra X:llä on jotain parempaa tekemistä. Kiitos mutta ei kiitos. Ärsyttää, ärsyttää niin helvetisti. Mua pitää potkaista, jos musta tulee joskus tuollainen. Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että mun ystävät kelpaavat mulle muulloinkin kuin silloin, kun herra X:llä (jota mulla ei siis nyt ole) sattuu olemaan muuta.

Ystäväni (joka sattuu olemaan vielä paras ystäväni koko elämämme ajalta) odottaa siis tällä hetkellä herra X:n vapautumista, ilman mun ihastuttavaa seuraa ;-)...

Mä odotan sen saunan lämpiämistä. Ja sitä elämää. Kohta odotus palkitaan ainakin sen saunan osalta...
 

Tällä päivämäärällä tasan vuosi sitten tulin töistä kotio ja sain ulos ne pitkään huulillani olleet neljä sanaa: mä en jaksa enää. Eksä kysyi, että mitä sä haluaisit tehdä asialle ja mä sanoin, että mä haluan erota. Ja sitten me erottiin.

Nyt on siis käyty vuosikello yksin lävitse (vaput ja juhannukset ja yhteisen kummitytön synttärit ja joulut ja muut) ja huhhei mikä vuosi on ollutkin! Mä luulen, et kaikki yt-hässäkät töissä yms. on pitäneet mut jotenkin pinnalla, niin kummalta kuin se kuulostaakin. Jos mulla olisi ollut aikaa vatvoa näitä yksityiselämän asioita enemmän, niin...

Kävin äsken koiran kanssa aamupissillä ja siellä metsässä tuli itku. Vieläkin vähän itkettäisi. Kaipa tämä tästä any day now, niinkuin Carrie Sinkkuelämässä sanoisi.

Muuten tämä on ollut hyvä viikko ja mulla on ollut ihan hyvä mieli. Olen saanut monta ajatuksen asteella ollutta työasiaa eteenpäin ja muutenkin töissä kaikessa muutoksen myllerryksessä näyttäisi suunta olevan varsin hyvä. Ja yksityiselämässä olen kokenut mm. monta onnistumisen hetkeä ratsastusrintamalla. Niitä ei ole pitkään aikaan ollutkaan, joten tuntuu kivalta. Ja varsan odotus on jo IHAN valtava! Nyt vain peukut pystyyn, että kaikki menisi hyvin.

Elämä on siis ihan hyvää, vaikka vähän suruttaakin.